Liito-orava
Liito-orava on paikkauskollinen varttuneiden sekametsien laji. Liito-orava suosii kuusivaltaisia metsiä, joissa on kookkaita haapoja ja muita lehtipuita. Liito-orava on luonnonsuojelulain nojalla erityisesti suojeltu laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää tai heikentää. Hakkuiden suunnittelussa huomioidaan liito-oravalle tärkeiden ravintoa tarjoavien lehtipuiden, lisääntymis- ja levähdyspaikkojen säilyminen sekä kulkureittien turvaaminen. Lisääntymis- ja levähdyspaikka on usein kolohaavassa, linnunpöntössä tai kuusessa vanhassa oravan tai variksen risupesässä. Metsään.fi palvelussa metsänomistaja voi tutkia tietoja liito-oravahavainnoista, mikäli niitä omalta tilalta löytyy.
Lue lisää: uhanalaisten lajien huomiominen metsänhoitotöissä
Metsälinnut
Metsälinnuille tärkeitä rakennepiirteitä ovat mm. lahopuu, metsän peitteisyys, säästöpuut, lehtipuuosuus, suojatiheiköt ja kosteat metsät. Metsätaloustoimet vaikuttavat moniin metsälintuihin ja vaikutuksia voidaan vähentää ajoittamalla ja rajaamalla toimenpiteet siten, että ne vaikuttavat lajien elinympäristöihin ja lajeille tärkeisiin rakennepiirteisiin mahdollisimman vähän.
Uhanalaiseksi on arvioitu metsälinnuistamme valkoselkätikka, varpuspöllö, huuhkaja, töyhtötiainen, hömötiainen, pyy ja riekko. Kuukkeli on Etelä-Suomessa alueellisesti uhanalainen. Sekä valkoselkätikan että kuukkelin huomioimiseen on kehitetty ohjeita yhteistyöhankkeissa. Kuukkeli suosii elinympäristönään vaihtelevaa eri-ikäistä kuusivaltaista sekametsää, jossa on runsas kuusialikasvos. Latvuskerroksen vaihtelevuus, reunavyöhykkeiden kerroksellisuus, tiheiköt ja laajojen avohakkuiden välttäminen ovat kuukkelireviirille metsänhoidossa tavoiteltavia rakennepiirteitä.
Suuret petolinnut
Suurten petolintujen, sääksi, maakotka, merikotka, kiljukotka ja pikkukiljukotka, säännöllisessä käytössä olevat pesät ja pesäpuut ovat aina luonnonsuojelulain perusteella rauhoitettuja. Tunnetut pesäpuut on tavallisesti varustettu kylteillä ja niiden sijainti on toimijoilla paikkatiedoissa.
Suurten petolintujen pesinnän onnistuminen on hyvin herkkä ulkopuolisille häiriöille, minkä takia ympäröivien metsien käsittelyyn on olemassa viranomaisohjeet. Niissä ohjeistetaan jättämään pesäpuun ympärille suoja- ja häiriövyöhyke, joilla pyritään vähentämään metsätalouden aiheuttamia haittoja. Kaikkien suurten petolintujen pesäpuiden ympärillä on suojavyöhyke, jolla ei suositella tehtäväksi metsänhoidon toimenpiteitä. Suurille petolinnuille on olemassa myös pesimäaikaiset rauhoitusajat, jolloin suositellaan välttämään metsätaloustoimia pesän ympärillä olevalla laajemmalla häiriövyöhykkeellä.
Metsähaukat
Kana-, hiiri- ja mehiläishaukan pesät ovat yleisimpiä metsistämme löytyviä haukkojen pesiä. Pesät ovat kookkaita risupesiä, jotka tyypillisesti sijaitsevat vankan kuusen, männyn tai koivun oksistossa. Haukkojen pesäpuut suojapuineen säästetään sertifiointikriteerien perusteella kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa.
Jokihelmisimpukka
Jokihelmisimpukka eli raakku on uhanalainen nilviäinen, joka elää puhtaissa ja luonnontilaisen kaltaisissa joissa, jossa on lohikalakanta. Raakku on luonnonsuojeluasetuksessa määritetty erityisesti suojeltavaksi lajiksi. Ojitukset, vesistörakentaminen ja helmenpyynti ovat heikentäneet raakkukantoja Suomessa voimakkaasti. Metsien käsittelystä aiheutuu huuhtoutumista ja pienilmaston muutoksia vesistöihin, mikä estää raakun ravinnonsaantia ja heikentää sen lisääntymismenestystä. Raakun esiintymät turvataan parhaiten vesiensuojelutoimenpiteillä, lohikalakannan ylläpidolla ja riittävillä vesistöjen suojavyöhykkeillä.
Lohikalat
Metsätaloudella on vaikutusta lohikalakantoihin, sillä ojitukset ja metsänkäsittely vaikuttavat vesistöjen laatuun, lämpötilavaihteluihin ja virtaamaan. Uomien historiallinen perkaaminen uittoon on muuttanut ratkaisevasti virtavesien rakennetta, sillä kivikot ja soraikot ovat hävinneet monesta vesiuomasta. Vaelluskalojen matka voi pysähtyä tierumpuun tai muuhun vaellusesteeseen. Lohikalojen lisääntymisen edellytyksiä voidaan parantaa huomioimalla ne metsätaloustoimien suunnittelun yhteydessä tai tekemällä virtavesielinympäristöjen kunnostamista. Käytännön huomiointitoimenpiteenä on usein riittävän leveän puustoisen suojavyöhykkeen jättäminen lohikalavesistön ympärille, mitä sertifiointikriteeritkin edellyttävät.
Tiukasti suojellut kasvilajit
Tiukasti suojeltuja metsissä kasvavia kasvilajeja on useita. Näitä ovat esimerkiksi neidonkenkä ja hämeenkylmänkukka. Tiukasti suojeltujen kasvilajien esiintymien huomioimisessa luotetaan Ely-eskuksen antamiin ohjeisiin esiintymän huomioimiseksi. Hakkuut toteutetaan niin, ettei esiintymä vaarannu. Tarkemmin uhanalaisten lajien turvaamisen toimintamallin sisältöön voi tutustua Lajiturva-oppaan avulla.
Tietoaineisto uhanalaisista lajeista ja ohjeista löytyy Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta.
Sinua saattaisi kiinnostaa:
Metsänhoito on muutakin kuin puunkasvatusta