Lappeenrannan Luukkaansalmen sillalla nähtiin perjantaina 19. elokuuta harvinainen näky: 120-vuotias höyryhinaaja s/s Hurma vetämässä tukkilauttaa Riutansalmesta Kaukaan tehtaille.
Vuodesta 1975 UPM:n edustuslaivana toimineen Hurman näytösluontoisen matkan pituus oli kolme kilometriä, ja vedettävänään sillä oli 24 puunippua. Aktiivivuosinaan Hurma veti uittokuormassaan keskimäärin 400 nippua, ja reitti kulki pääsääntöisesti Joensuusta Lappeenrantaan. Noin 300 kilometrin matka kesti kahden kilometrin tuntivauhdilla viikon verran.
Hurman näytösuitto oli UPM Metsän logistiikkapäällikkö Esa Korhoselle juhlallinen hetki.
”Halusimme tehdä jotain näkyvää Hurman pitkän historian kunniaksi. Tämä oli myös kunnianosoitus raaka-aineen kuljettamiselle vesiteitse. Se on koko Suomen hyvinvoinnin ja metsäteollisuuden perusta.”
Korhonen muistuttaa, että uittaminen on edelleen tehokas kuljetus- ja varastointimuoto.
”Isojen puumäärien kuljettamisessa se on ylivertainen vaihtoehto. Vedessä voi myös varastoida huomattavasti isompia määriä puuta kuin maalla.”
Myös hiilidioksidipäästöt ovat uitossa pienemmät kuin rautateitse tai kumipyörillä tapahtuvassa kuljetuksessa.
”Jos ajatellaan suhdelukuina, uitossa päästöjä tulee yhden yksikön verran, kun junalla niitä tulee tuplasti ja autolla kolminkertainen määrä”, Korhonen havainnollistaa.
Kuin triangeli orkesterissa
UPM on ainoa metsäyhtiö, joka uittaa puuta edelleen. Uiton osuus kaikista yhtiön kuljetuksista on kuitenkin pieni, noin viisi prosenttia. Korhonen vertaa tilannetta sinfoniaorkesteriin.
”Sielläkin tarvitaan kaikkia soittimia, jotta kokonaisuus toimii. Uitto vähän niin kuin triangeli, joka kilahtaa silloin tällöin.”
Korhonen näkee uiton tulevaisuuden myönteisenä. Se johtuu ympäristöystävällisyydestä, kustannustehokkuudesta, kotimaisen puun käytön lisääntymisestä ja Suomen rautatiejärjestelmän rajallisesta kapasiteetista, johon uitto tarjoaa hyvän lisän. UPM:llä on uitossa mukana satakunta ihmistä, joista suurin osa on urakoitsijoiden henkilökuntaa. Tukkilauttoja vetää tätä nykyä kolme alihankkijan modernia hinaajaa.
”Uitto vaatii monenlaista käytännön osaamista, jota ei opita kirjoista. On hienoa, että olemme saaneet koottua uiton hiljaisen tiedon itsellemme viime vuosina.”
Höyrylaivan ajaminen on yhteispeliä
Näytöspäivänä Hurmaa kipparoi kokenut höyrylaivaspesialisti Mikko Manka. Hänen mielestään Hurmaa on mukava ajaa.
”Se kulkee tasaisesti ja äänettömästi. Laivassa on paljon konetehoa, ja sitä pystyy ohjaamaan hyvin myös silloin, kun kone on seis-asennossa.”
Tukkilautan vetäminen oli Mankalle uusi kokemus. Hän tutkii päätyökseen matkailua Tampereen yliopistossa.
”Sain konkarikippari Markku Rautiaiselta hyviä neuvoja lautan käyttäytymisestä ja siitä, miten vetäminen kannattaa aloittaa.”
Höyrylaivoissa Mankaa kiehtoo erityisesti yhteispeli miehistön kanssa.
”Ilman konemestaria tai kansimiestä alus ei lähde minnekään. Ja laivaemäntä on tärkeä, että saadaan ruokaa. Tämä on pienoisyhteisö, jossa jokainen tarvitsee muita.”
Hurman 120-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaisia, osin traagisiakin käänteitä. Vuonna 1918 sillä kuljetettiin punavankeja Lappeenrantaan teloitettavaksi. Talvella 1935 siitä tehtiin jäänmurtaja.
Vuonna 1941 se oli armeijan käytössä, ja sen tehtävä oli pitää väylää auki Lappeenrannasta Lauritsalaan, mikä olisi hankaloittanut venäläisten mahdollista hyökkäystä. Hurma on ollut myös ilmahyökkäyksen kohteena, siitä kertovat luodinreiät laivan rakenteissa.
”Hurmassa näyttäytyy myös synkkä osa Suomen historiaa”, Manka summaa.
Aktiivinen käyttö pitää Hurman kunnossa
Vuodesta 2005 Hurma on kuulunut Museoviraston perinnealusrekisteriin. Rekisteriin hyväksyminen on tunnustus työstä, jota on tehty aluksen säilymisen eteen. 23 vuotta Hurman konemestarina toiminut Kimmo Ruuskanen vastaa laivan kunnossapidosta. Säännöllinen huolto on hänen mukaansa olennaista.
”Syksyllä teemme listan korjaustarpeista ja keväällä toteutamme ne. Maalattavia kohteita riittää aina. Kansi kuluu eniten, sitä joudutaan paikkamaalaamaan joka vuosi.”
Myös laivan pitäminen siistinä on tärkeää. Ajokauden aikana sisätilat siivotaan joka päivä, ja messinkisiä osia, kuten ikkunanpokia ja ovenkahvoja, puunataan usein. Kannet pestään noin kerran viikossa.
Hurma talvehtii jäissä, mikä sopii Ruuskasen mukaan teräsrakenteiselle alukselle hyvin.
”Tyhjennämme vain putkistot vedestä, ja laiva voi jäädä laituriin.”
Kuinka pitkään Hurma mahtaa vielä kulkea?
”Ei ole mitään estettä sille, etteikö sitä voisi käyttää vielä pitkäänkin. Hurman rakenteet ovat huomattavasti vahvemmat kuin nykyaikaisissa laivoissa”, Ruuskanen sanoo.
Esa Korhosen mukaan parasta huoltoa laivavanhukselle on sen aktiivinen käyttäminen.
”Sillä ajetaan kesällä viidestä kuuteen viikkoa. Alus on erinomaisessa kunnossa ja hyvissä käsissä. Tervetuloa Hurman 200-vuotisjuhlille!”
Höyryhinaajasta edustuslaivaksi
- Halkokäyttöinen höyrylaiva s/s Hurma on rakennettu Viipurissa vuonna 1902.
- Noin 23-metrisen laivan maksiminopeus on 10 solmua eli 19 km/h.
- Vuonna 1902 Sahayhtiö T. & J. Salvesen osti aluksen Viipurin Konepajan konkurssipesältä.
- Hurma hinasi tukkilauttoja tehtaille eri puolilta Saimaata 1903–1974 ja toimi myös jäänmurtajana 1935–1941. Vuodesta 1975 laiva on toiminut edustuskäytössä.
- Hurmaa ei ole myyty missään vaiheessa, vaan sen omistus on siirtynyt yrityskauppojen myötä aina seuraavalle ostajalle. Vuosina 1902–1923 Hurman omisti T.J. Salvesen Osakeyhtiö, vuosina 1923–1969 Kaukas Oy, vuosina 1969–1997 Tehdaspuu Oy, ja vuodesta 1997 sen omistajana on ollut UPM-Kymmene Oyj.