Kuka olet?
Olen kotoisin Närpiön Töjbystä.
Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?
Opiskelin Forstiksessa eli ammattikorkeakoulu Sydvästissä Tammisaaressa. Ennen työtäni UPM:llä työskentelin metsänhoitoesimiehenä ja korjuuesimiehenä metsänhoitoyhdistyksellä.
Mitä metsä sinulle merkitsee?
Koska lapsuudenkotini ympärillä oli omaa metsää, veljeni ja minä vietimme siellä paljon aikaa leikkien ja rakentaen majoja. Minulle metsä on sekä työpaikka että vapaa-ajan paikka rentoutumiseen.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Normaalia työpäivää ei ole ja se on mielestäni hyvä juttu. Pyrin kuitenkin olemaan toimistolla aamuisin siltä varalta, jos joku haluaa tulla hoitamaan metsäasioitaan toimistolle. Sen jälkeen lähden ulos tapaamaan asiakkaita.
Onko sinulla itselläsi metsää?
On. Metsäni yritän hoitaa oppimani ja kokemani mukaan.
Mikä on mottosi?
Yksi päivä kerrallaan.
Mikä on paras muisto metsästä?
Se on kyllä 100 vuotta vanhan maalaistalomme remonttiajalta, kun kaadoimme ja veimme sahalle omia puita, jotta saimme puutavaraa rakentamiseen. Se tulee mieleen melkein päivittäin viettäessäni aikaa kotona – hyöty ja ilo omasta metsästä.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Minun vapaa-aikaani kuuluu urheiluammuntaa, jääkiekkoa harrastetasolla, kuntosalilla käymistä ja koiran ulkoilutusta.
Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?
Parempi tehdä taimikonperkaus vähän liian aikaisin kuin liian myöhään. Varaa yksi päivä vuodesta siihen, että lähdet kahvitermari selkärepussa katselemaan omaa metsääsi. Samalla saat retkeillä perheesi kanssa.