Kuka olet?
Olen Mikael Kopra Raaseporista, joka sijaitsee ihan Suomen etelärannikolla Helsingin ja Hangon välissä.
Miten päädyit metsäasiakasvastaavaksi?
Valmistuin metsätalousinsinööriksi vuonna 2001, ja olen siitä saakka toiminut eri tehtävissä ympäri Etelä-Suomea. Aloitin aikoinaan toisessa yhtiössä puunostajana ja tulin vuonna 2008 UPM:lle töihin. Aluksi toimin metsäasiakasvastaavana, ja vuonna 2013 siirryin logistiikan tehtäviin. Voidaan siis sanoa, että palasin tänä vuonna takaisin juurilleni puun ostolle. Ympyrä on sulkeutunut ja tuntuu hienolta olla taas takaisin asiakaspinnassa.
Mitä metsä sinulle merkitsee?
Hienosto hoidettu metsä ja luonto tekevät hyvää mielelle, ja ovat selkeästi minulle paikka rauhoittua.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Työpäivät koostuvat sekä toimisto- että maastotöistä. Työ on vaihtelevaa. Aina ei tiedä missä ja miten työpäivä päättyy, mikä antaa työlle lisäarvoa.
Onko sinulla itselläsi metsää?
Ei.
Mikä on mottosi?
Rehellisyys kantaa pitkälle. Ei saa luvata liikoja. Asiat yleensä järjestyvät, jos näin haluaa.
Mikä on paras muistosi metsästä?
Näitä on niin paljon. Varmaan kun olen jossain istunut nauttimassa kevätauringosta kannon päällä ihan omassa rauhassa.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Metsästys, meri ja saaristo. Käsipallo on myös lähellä sydäntäni ja toimin käsipallovalmentajana nuorille pojille.
Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?
Ajallaan hoidettu metsä tuottaa ja kasvaa hyvin. Vaikka metsää hoidetaan, voidaan luontoa säästää ja hoitaa samalla oman mieltymyksen mukaan. Nämä eivät sulje pois toisiaan.