Metsän kehityksen seuraaminen sujuu vaivattomasti verkossa

Metsän kehittyminen on Sonja Danielssonille tärkeää. Hän on tyytyväinen siihen, miten UPM Metsä on auttanut häntä kehittämään ja hoitamaan metsiään.

Sonja Danielsson on juuri saanut tekstiviestin metsurilta: ”Aloitamme kuusien istutuksen palstalla 43472.” Palstan numero ei kerro Danielssonille mitään, mutta se ei haittaa. Hän voi tarkistaa UPM Metsä -verkkopalvelusta helposti, missä se sijaitsee.

Danielsson omistaa vajaat 300 hehtaaria seka- ja havumetsää Kangasalta.

Danielsson on ulkoistanut UPM:lle kaikki metsänhoitotyöt raivauksesta istutukseen ja hakkuusta taimikonhoitoon. Koska hän on antanut luvan metsävaratietojensa siirtoon ja käyttöön, hän pystyy seuraamaan töiden etenemistä ja metsän kehitystä helposti UPM Metsä -verkkopalvelusta.

”Vaikka asun maalla, olen siinä mielessä kaupunkilainen metsänomistaja, etten hirvesti tiedä, mitä metsissäni tapahtuu. Verkkopalvelun ansiosta olen entistä paremmin kärryillä. Ennen luotin täysin siihen, että kontaktini tietää, missä mennään ja kertoo minulle, milloin jotain pitää tehdä. Nyt pystyn seuraamaan sitä itsekin.”

Metsävaratiedon ansiosta metsänhoidon suunnittelu helpottuu

Metsävaratieto on tietoa metsän puustosta ja kasvupaikoista. Sen avulla voidaan ehdottaa toimenpiteitä ja suunnitella metsänhoitoa. Valtakunnallisesti tietoa kerää esimerkiksi Suomen metsäkeskus, ja sitä voi tarkastella metsään.fi-verkkopalvelussa. Oman metsän tietojen tarkastelu vaatii rekisteröitymisen.

UPM tarvitsee metsävaratiedon käyttöön erillisen luvan metsänomistajalta. Luvan voi antaa metsään.fi-palvelussa tai metsäkeskuksen sivuilta tulostettavalla lomakkeella.

Kun metsänomistaja antaa UPM:lle suostumuksen metsävaratietojensa siirtoon, tiedot voidaan ottaa UPM:n tietojärjestelmään, ja asiakas voi tarkastella niitä UPM Metsä -verkkopalvelussa. Siirtolupaa ei tarvitse erikseen antaa, mutta se nopeuttaa prosessia. Siksi lupaa kysytään UPM Metsä -verkkopalveluun ensi kertaa rekisteröityessä.

Mikäli metsänomistajalla on voimassa oleva UPM Metsäsuunnitelma tai metsäasiakasvastaavan tallentamaa kuviotietoa UPM:n tietojärjestelmässä, tiedot näkyvät UPM Metsä -verkkopalvelussa eikä niitä korvata julkisella metsävaratiedolla.

Mitä on metsävaratieto?

Metsävaratietoon liitetään verkkopalvelussa tietoa metsän kasvusta, kehittymisestä sekä suunniteltujen ja ehdotettujen hakkuu- ja hoitotoimenpiteiden tuloista ja menoista.

Metsän tietoja kerätään ja päivitetään myös metsäkäynneillä, jolloin esimerkiksi UPM:lle siirretty metsänomistajan julkinen metsävaratieto tarkentuu. Metsän kehittyminen edellyttääkin tarkkaa suunnittelua ja riittävää tietoa metsästä.

Metsän kehitystä voi seurata verkkopalvelusta

Kesän aikana tapahtunut puuston kasvu päivitetään puustotietoihin joka syksy.

”Metsävaratietojen avulla pystyy seuraamaan metsän kehitystä. Päivitämme kaikki tekemämme hakkuut ja metsänhoidon toimenpiteet UPM Metsä -verkkopalveluun ja jalostamme tietoa esimerkiksi kehitysennustein”, sanoo metsätalouden suunnittelun päällikkö Maria Herva UPM Metsältä.

Näin asiakkaille pystytään tarjoamaan entistä parempia palveluita. Kun käytetään yhteisiä tietoja, vältytään väärinymmärryksiltä.

”Näin voimme kertoa metsänomistajalle tarkemmin, mitä metsässä kannattaa tehdä, kuinka arvokas se on ja miten se kehittyy”, Herva sanoo.

Danielsson on käyttänyt UPM Metsä -verkkopalvelua pari vuotta. Metsän kehittyminen näkyy sen kautta selkeästi.

”Palvelu on helppo ja looginen seurata. Se on tosi iso juttu, koska metsänomistajat eivät ole välttämättä mitään it-guruja”, Danielsson sanoo.

Hän käyttää palvelua eniten yhteydenpitoon ja tulevan suunnitteluun.

Danielssonin mielestä palveluiden sähköistyminen on hyvä asia. Verkkopalvelussa pystyy arvioimaan esimerkiksi tukkien määrää ja niistä saatavaa hintaa. Myös istutusten aikataulua ja hintaa on helppo seurata.

”Sopimuksetkin voi allekirjoittaa nykyisin sähköisesti. Luulen, että teemme niin jatkossakin.”

Metsä on kehittynyt sadan vuoden varrella

Danielssonin kotitila Wääksyn kartano on ollut hänen äitinsä suvun omistuksessa vuodesta 1917 lähtien. Kartanon historia ulottuu 1500-luvulle, ja nykyisin sen mailla on monen alan yrityksiä. Danielsson pyörittää tilalla ratsastuskeskusta ja tallia, jossa on paikka 44 hevoselle.

Osa tilan metsistä on vanhoja, osa nuoria. Niissä on esimerkiksi tammilehtoja, pähkinäpensaita ja pieni suoalue, joka on suojeltu Metso-ohjelman kautta. Metsät ovat Danielssonille vakaa tulonlähde, mutta monimuotoisuuden vaaliminenkin on hänelle tärkeää.

”Olin tosi iloinen, kun metsissäni oli hyvä kohde, jonka pystyin laittamaan Metso-suojeluohjelmaan.”

Metsän kehityksen ennustaminen

Danielsson ei ole käynyt kaikissa metsissään, mutta lähimetsä tuli tutuksi jo lapsena. Kerran hän halusi mennä ystävänsä kanssa kiipeilemään metsässä olevalle kalliolle. Äiti kehotti pitämään meteliä, jotta karhut kuulisivat ja luikkisivat karkuun.

Kesken kiipeilyn metsästä kuului rasahdus.

”Juoksimme pois emmekä pysähtyneet ennen kuin pääsimme kotiin. Olimme aivan läkähdyksissä ja varmoja siitä, että karhu on perässämme.”

Sonja Danielsson nauttii metsästä marjastamalla ja sienestämällä sekä kulkemalla hevosten kanssa harjulle.

”Hevoset nauttivat ihan hirveästi, kun ne saavat kulkea vaihtuvissa maisemissa. Siinä unohtaa itsekin päivittäiset murheet.”

Metsän kehityksen seuraaminen on vaivatonta

Metsävaratietojen siirto on auttanut Danielssonia pysymään entistä paremmin kartalla metsiensä asioista. Ennen metsäasiakasvastaava kävi kylässä kerran vuodessa, mutta nyt metsän kehityksen seuraaminen onnistuu helposti ympäri vuoden.

”On hirveän kiva, että pystyn itsekin katsomaan, mikäs paikka tämä olikaan ja menevätkö asiat niin kuin sovittiin. Tietoisuus oman metsän tapahtumista on huikeasti parempi kuin ennen.”

Palvelun metsävarallisuus-osiossa pystyy seuraamaan esimerkiksi ennusteita metsän kehittymisestä ja puuston arvosta. Verkkopalvelusta pystyy myös hakemaan helposti tulo- ja menoennusteita ja näkemään, mitkä metsän mahdollisuudet ovat.

Näin UPM Metsä -verkkopalvelu toimii

”Palvelussa voi hoitaa myös veroasiat. Sinne tuodaan automaattisesti UPM:n puukauppamaksut ja metsänhoitolaskut”, sanoo UPM:n sähköisistä palveluista vastaava tuotepäällikkö Jaakko Lehtinen.

Oman metsän kehittyminen ja metsän kehityksen seuraaminen kiinnostaa metsänomistajia. Verkkopalvelua kehitetään koko ajan vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin.

Danielsson kokee, että verkkopalvelun käyttö on tiivistänyt hänen suhdettaan UPM:ään. Kun metsäasioita käytiin aiemmin läpi vain kerran vuodessa, kaikkea oli vaikea painaa mieleen.”Nyt tiedän koko ajan, missä mennään. Dialogi on parempaa. Sen sijaan että minulle tulisi kerralla hirveä kasa infoa, jonka ehdin vuodessa jo unohtaa, nyt pystyn itse seuraamaan asioita verkkopalvelusta. Tuntuu kuin tapaamisia olisi useampi.”

 
 

Videolla metsänomistaja Sonja Danielsson kertoo yhteistyöstään UPM Metsän kanssa ja siitä, kuinka hän on oppinut tuntemaan metsänsä paremmin UPM Metsä -verkkopalvelun avulla.

 
Näin puu talvehtii
Artikkeli | 2 min

Näin puu talvehtii

Lue lisää
"Sertifiointi tuo metsätalouteen varmuutta"
Artikkeli | 7 min

"Sertifiointi tuo metsätalouteen varmuutta"

Lue lisää
”Haluan olla aktiivinen metsänomistaja”
Artikkeli | 6 min

”Haluan olla aktiivinen metsänomistaja”

Lue lisää