Metsänhoito talvella
Joulu-, tammi- ja helmikuussa, lumettomaan aikaan:
- ennakkoraivaus
- taimikonperkaus
Talvi on metsänomistajalle hyvää aikaa suunnitella tulevia hoitotoimenpiteitä ja puukauppaa, mutta lumettomana aikana voit myös tarttua tuumasta toimeen ja tehdä hakkuiden ennakkoraivausta ja taimikonperkausta.
Oikein ajoitetulla taimikonperkauksella pidät huolen metsäsi kasvusta ja lisäät metsästäsi saatavaa tuloa.
" Raivaussahatöissä turvavälineet, kuten suojaavat vaatteet ja metsurinkypärä, ovat välttämättömiä, ja raivaussahan terä on syytä teroittaa päivittäin," muistuttaa tuoteryhmäpäällikkö Krista Taimioja.
Mikäli metsässä on tehty uudistushakkuita, on tuleva kasvukausi maanmuokkauksen ja viljelyn aikaa. Metsänuudistamisen toimenpiteet kannattaa aina sopia heti puukaupan yhteydessä. Paikallinen metsäasiakasvastaava auttaa sinua muokkausmenetelmän ja sopivan viljelymateriaalin valinnassa.
Vuoden alussa on hyvä miettiä ja ajoittaa tulevan vuoden toimenpiteet. Jos omistat metsää yhdessä muiden kanssa esimerkiksi yhtymässä, on hyvä käydä ennakkoon keskustelua tarvittavista toimenpiteistä.