Hanna Ärlingistä tuli metsänomistaja sukupolvenvaihdoksella vuonna 2014. Hanna ja hänen puolisonsa Jarno olivat joka tapauksessa päättäneet asua kotiseudulla Jämsässä, ja huolellisen harkinnan jälkeen Hannan kotitilalle asettuminen vaikutti juuri sopivalta ratkaisulta. Tekemistä on sen jälkeen ollut yllin kyllin: metsien hoito ja peltojen viljely, niihin liittyvät paperityöt, talon ja pihapiirin kunnostus…
”Sillä tavalla pitää asennoitua, että tämä on meille loppuelämän projekti. Talo on nyt remontoitu, mutta piharakennuksissa riittää tekemistä. Sama pätee tilan metsiin, jos niitä haluaa talousmetsinä hoitaa siihen tahtiin kuin ne kasvavat”, Ärling toteaa.
Hannan eläkkeelle jääneet vanhemmat viimeistelevät lähistöllä hirsitaloaan, ja isä Martti auttaa mielellään tilan konetöissä, muun muassa maanmuokkauksissa ja metsäautoteiden kunnostuksessa.
Koulusta pohjaa näkemykselle
Sukupolvenvaihdos sai Ärlingin hakeutumaan metsäalan opintoihin. Vaikka hän on pienestä pitäen seurannut isänsä toimintaa metsän parissa, omistajuus nosti vastuut, velvollisuudet ja sitä myöten tiedon tarpeen aivan eri tasolle. Ärling otti opintovapaata varsinaisesta työstään pankissa ja haki Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun. Siellä hän suorittaa kaksivuotista metsätalousinsinöörin tutkintoa monimuoto-opintoina.
”En ole vaihtamassa alaa, vaan halusin luoda opiskelulla pohjaa, jotta voin muodostaa selkeän oman näkemykseni tästä hommasta: metsän kasvusta ja kasvattamisesta, puukaupasta, teollisuudesta ja ylipäänsä kaikesta, mitä metsänomistamiseen liittyy”, Ärling toteaa.
Kun Hanna Ärling ja metsäasiakasvastaava Harri Salmensuo keskustelevat metsäasioista, juttu kulkee vankasti faktapohjalla.
”Tässä pihapiirissä on paljon tietoa. Hannan isä tietää, miten metsien kanssa on ennen toimittu. Hannan ja Jarnon ote taas on ennakkoluuloton ja kokeilevakin, ja he ovat selvästi hyvin perillä asioista”, Salmensuo luonnehtii.
”Kokeileva siis esimerkiksi siinä mielessä, että jatkuvaan kasvatukseen meillä lähdetään jossain määrin, koska siihen on jo olemassa sopivia kohteita”, Ärling jatkaa.
Metsien hoidosta, käytöstä ja vaikutuksesta ilmastoon keskustellaan ja kirjoitetaan nykyään vireästi. Ärling kokee, että se tekee metsänomistamisesta mielenkiintoista: uutta tietoa tulee koko ajan, ja lähdekritiikki on tarpeen uutisia seuratessa. Jaksollisesta ja jatkuvasta kasvatuksesta syntynyt väittely on saanut jopa huvittavia piirteitä, jos keskustelijat linnoittautuvat ehdottomasti vain toisen vaihtoehdon kannalle.
”Minun mielestäni se menee niin, että mitä monipuolisempaa, sen parempi. Jaksollinen ja jatkuva kasvatus tukevat toinen toistaan”, Ärling pohtii.
Luontoarvot mielessä
Valtaosaa tilan metsistä hoidetaan talousmetsänä, josta pitää saada myös tuottoa. Se ei sulje pois luontoarvojen vaalimista. Tilan liittäminen FSC®-sertifiointiin (FSC®-C109750) on otettu hiljattain pohdittavaksi, mutta päätösten tekemisellä ei ole mitään kiirettä. Monimuotoisuus kun tulee jo selkäytimestä, ja perheessä on aina haluttu ottaa luontoarvot huomioon. Se näkyy niin riistapeltoina, pääskysten pesäpaikkojen järjestämisenä pihapiirissä kuin metsänhoidon käytäntöinäkin.
”Laki ja sertifiointi määrittelevät, mitkä ovat tärkeitä luontokohteita, mutta minulla on sen lisäksi takataskussa meille tärkeitä paikkoja, joita haluan säästää sellaisina kuin ne ovat”, Ärling sanoo.
Lähin tällainen kohde on näköetäisyydellä talosta – pienen peltoaukean takana kohoavasta metsästä Ärlingin isä on poiminut tarvepuita ja tilalle on tullut luontaisesti uutta kasvustoa. Nuorempi polvi arvelee jatkavansa samaan tapaan.
Ärling haaveilee, että pääsisi itse tekemään enemmän metsänhoitotöitä, mutta kolmen pienen lapsen äidillä aika on jokseenkin kortilla. Metsän ei silti pidä antaa odottaa.
”Jossain sanottiin hyvin, että metsänomistajan pahin virhe on luulla itsellä olevan tarpeeksi aikaa metsänhoitotöihin. Siksi meilläkin käytetään ulkopuolisten apua, jotta saadaan esimerkiksi taimikko hyvään kasvuun. Siitä se metsän elinvoimaisuus lähtee”, Ärling sanoo.
UPM:ltä asiantuntija-apu
Metsäasiakasvastaava Salmensuo ja metsänomistaja Ärling ovat tehneet yhteistyötä kaksi ja puoli vuotta, siitä lähtien kun Salmensuo tuli Jämsän seudulle töihin.
”Harrille on helppo soitella ja kysellä ihan mitä tahansa asiaa. Päätökset meillä tehdään itse, mutta haemme niihin UPM:ltä tukea ja näkökulmia”, Ärling sanoo.
Kun siis viime kevättalven lumituhot laittoivat ison osan vanhaa kuusikkoa nurin, sopivinta ratkaisua mietittiin porukalla. Salmensuo tarjoaa asiakkaalleen vaihtoehtoja, mutta ottaa myös mielellään oppia tämän kokemuksista.
”Asiakkaan omaa metsäsuhdetta pitää kunnioittaa. Jos joku on ikänsä metsiään samoillut, hän todennäköisesti tietää ja tuntee ne parhaiten”, Salmensuo sanoo.
Tilan UPM-yhteistyöllä on pitkät juuret. Jämsä on pienehkö paikkakunta, jolla on kaksi UPM:n tehdasta, ja koko suku on ollut monin tavoin tekemisissä yhtiön kanssa. Ärlingin lapsuusmuistoista nousevat etenkin ne päivät, kun puunostajat tulivat salkkuineen käymään.
”Lapsille se oli vähän kuin joulu, sillä ostomiehet toivat aina mukanaan ison laatikollisen piirustuspaperia ja ruutuvihkoja. Sitten he istuivat isän kanssa pirtin pöydän äärellä pitkän tovin ja me lapset seurailimme sivusta”, Ärling kertoo.
Seuraava sukupolvi puolestaan saattaa aikanaan muistella äidin ”hemulointia”. Ärling on tutkinut opintojensa takia kotikonnuillaan monenlaisia kasveja, puita ja tuholaisia, usein lapset Ilmari, Oiva ja Iida seuranaan. Lapset nimesivät toiminnan Muumeista tutun kasvitieteilijän mukaan.
”Lapsia on voinut joskus jo vähän pitkästyttääkin, kun äiti kykkii puskissa ja haluaa tutkia vielä yhden jutun. Mutta se on aivan valtavan hauskaa ja kiinnostavaa!”
Juttu on julkaistu aiemmin Metsän henki -lehdessä 3/2019.