Oikea katkonta takaa puiden parhaan mahdollisen arvon

Puiden oikein tehty katkonta eri puutavaralajeihin on edellytys sille, että puu pystytään jalostamaan mahdollisimman arvokkaiksi tuotteiksi. Mitta- ja laatuvaatimusten mukaan puun runko jaetaan eri puutavaralajeiksi. Oikea katkonta eli apteeraus on monen tekijän summa.

Puukaupassa sovitaan hakkuutavan ja -alueen lisäksi siitä, millaisia pöllejä kohteella tehdään. Ostamme sellaisia puita, joita asiakastehtaamme tuotannossaan tarvitsevat ja kykenevät käsittelemään. Puukaupan sopimusehtojen yleiset puutavaran mitta- ja laatuvaatimukset on laadittu toteuttamaan näitä tarpeita.

Oikein tehty apteeraus tuntuu metsänomistajan tilipussissa, joten puukauppatarjouksia vertaillessa on hyvä kiinnittää huomiota puunostajan mitta- ja laatuvaatimuksiin.

Katkonta tehdään puukaupassa sovittujen mitta- ja laatuvaatimusten mukaan

Asiakastehtailta saadaan kunkin ajankohdan katkontatoiveet, joiden perusteella laaditaan matriisit. Matriisit ovat sopusoinnussa puukaupan ehtojen kanssa. Niissä kerrotaan katkonnan painotukset ja esimerkiksi pölkkyjen tarkat pituus-paksuus-yhdistelmien mitat.

Runkojen katkonta tehdään aina puukaupassa sovittujen mitta- ja laatuvaatimusten raameissa. Näin ollen esimerkiksi sahateollisuuden suhdanteiden vaihtelu ei voi heilauttaa puukauppasi arvoa korjuuvaiheessa, sillä puutavaralajin yksikköhinnat on lyöty lukkoon jo puukaupantekohetkellä.

Optimoi apteeraus ja tarkista nämä puunostajan mitta- ja laatuvaatimuksista:

  • Mitkä ovat latvaläpimittojen minimirajat? Tyypillisesti, kuten myös UPM:llä, kuusisahatukin latvaläpimitan minimi on 16 senttimetriä ja mäntysahatukin 15 senttimetriä.
  • Kuinka paljon pituusmittoja on käytössä? Mitä enemmän mittoja on käytettävissä, sitä tehokkaammin koko runko voidaan hyödyntää. Tyypillisesti ostajalla on käytössä viisi pituusmittaa.
  • Onko laatuvaatimuksissa erityistä huomioitavaa? Esimerkiksi lenkouden sallimisen suhteen voi olla eroja. Vertaillessa tarjouksia onkin hyvä verrata myös vikaisuuksien määritelmiä.

Tukkipuun vikaisuudet:

Rungon arvo maksimoidaan katkonnassa pituusmitoilla

Katkonnassa rungon arvo maksimoidaan. Se tarkoittaa, että haetaan sellaiset katkontakohdat ja puutavaralajit, joiden avulla metsänomistajan tili saadaan suurimmaksi. Jokainen puun runko on yksilö, mutta apteeraus pyritään tekemään niin, että oksaton tyvitukki on mahdollisimman pitkä.

Jos ajankohdan puutarpeissa on erikoistoivomuksia, katkonnassa voidaan tehdä myös sellaisia lisäpituuksia, -paksuuksia ja -laatuja, joita ei puukaupassa ole sovittu ja joilla saadaan puiden myyjän kannalta parempi tulos. Kaupan sopimusehtoja tiukemmasta katkonnasta sovitaan erikseen myyjän kanssa.

Hyvä tietää katkonnan matriiseista:

  • Tuotemarkkinoiden suhdanteet eivät muuta sovittujen kauppojen ehtoja. Matriisit voidaan painottaa ajankohdan tarpeiden mukaisiksi sopimusehtojen sisällä.
  • Monitoimikoneen optimointi ehdottaa kuljettajalle optimaalista katkaisukohtaa kaikkien käytössä olevien matriisien sallimien pituus- ja läpimittavaihtoehtojen mukaisesti.
  • Kuljettaja huomio katkonnassa puutavaran laadun ja tarvittaessa muuttaa katkontakohtaa. Heikkolaatuisesta tukkiläpimittaisesta rungonosasta voidaan myös joutua tekemään hylkyleikko tai kuitupuu.

Katkonta paljastaa hyvän metsänhoidon arvon

Metsien hyvä ja aktiivinen hoitaminen on tehokkain tapa varmistaa, että katkonnassa saadaan paras mahdollinen arvo puulle. Oikea-aikaisella metsänhoidolla, kuten taimikonhoidolla ja harvennuksilla, minimoidaan tukkipuun vikaisuuksia ja maksimoidaan tukkipuun määrä. Hyvin hoidetussa metsässä myös puunkorjuu onnistuu laadukkaimmin.


Jutussa on hyödynnetty Metsän henki 4/2019 -lehdessä julkaistua artikkelia. Pääset lukemaan koko lehden täällä.

Lue lisää UPM Puukaupan katkonnasta:

Luottamus on puukaupan perusta – tukkitaulukot lisäävät katkonnan läpinäkyvyyttä
Artikkeli | 05/21/2020 06:00:00 | 1 min

Luottamus on puukaupan perusta – tukkitaulukot lisäävät katkonnan läpinäkyvyyttä

Lue lisää
Miten hakkuukoneen mittaustarkkuus varmistetaan?
Artikkeli | 09/05/2019 06:40:49 | 4 min

Miten hakkuukoneen mittaustarkkuus varmistetaan?

Lue lisää
Näin puu talvehtii
Artikkeli | 2 min

Näin puu talvehtii

Lue lisää
"Sertifiointi tuo metsätalouteen varmuutta"
Artikkeli | 7 min

"Sertifiointi tuo metsätalouteen varmuutta"

Lue lisää
Onnistumiset 2024
Artikkeli | 5 min

Onnistumiset 2024

Lue lisää