Uitto on ympäristöystävällinen puun kuljetusmuoto

UPM Metsä käyttää rautatie- ja ajoneuvokuljetusten rinnalla ainoana yhtiönä Suomessa myös uittoa kuljetuksiinsa. Uitto ei ole ainoastaan ympäristöystävällinen kuljetusmuoto vaan myös oivallinen puun varastointikeino.

Puun korjuu, varastointi ja kuljetus tehtaille toteutetaan rautatie-, ajoneuvo- ja vesikuljetuksilla. UPM:n tehtaat käyttävät vuosittain raaka-aineeksi yli 20 miljoonaa kuutiota kuitu- ja tukkipuuta, mikä vastaa yli tuhatta rekka-autokuormallista päivässä. Tästä kaksi kolmasosaa kuljetetaan pyörillä, neljännes junalla ja noin viisi prosenttia uittaen tai laivalla.

— Uitossa kuluu vain kolmannes energiaa autokuljetuksiin verrattuna ja puolet vähemmän kuin raide- ja laivakuljetuksissa. Jo yksi Saimaan halki kulkeva uittolautta on niin iso, että sen kuljettaminen teitse vaatisi satoja rekka-autokuormia, kertoo UPM Metsän logistiikkajohtaja Esa Korhonen.

Uittokausi kestää äitienpäivästä isänpäivään

Esa Korhosen työnkuvaan kuuluvat myös ajoneuvo- ja rautatiekuljetukset, mutta uitolla on erityinen asema Korhoselle, sillä UPM Metsä on ainoa metsäyhtiö, joka edelleen uittaa puuta.

— Uitto herättää paljon mielenkiintoa aina ulkomaita myöten. Tiedetään, että uitto on erittäin ympäristöystävällinen ja luonnonmukainen tapa kuljettaa ja varastoida puuta. Kyselyjä ja kuvaamiseen halukkaita ilmaantuu tämän tästä.

Uittoa voidaan harjoittaa vain sulan veden aikana, eivätkä kaikki puutavaralajit sovellu uittoon. Uittokausi kestääkin noin puolisen vuotta äitienpäivästä isänpäivään.

— Kaukaisimmat uittopaikat ovat Iisalmessa ja Nurmeksessa. Kaikkiaan puuta niputetaan veteen neljällätoista uittopaikalla: kuusi Kallavedellä, kaksi Pielisen alueella ja kuusi tasavesi-Saimaalla. Uittotoimintaan osallistuu kaksi isompaa linjahinaajaa ja niillä on apunaan puolen tusinan verran apualuksia, Korhonen kertoo.

upm-metsä-uittaa-puita.jpg

Vappuaaton aamuna kauden ensimmäinen lautta ohitti Laitaatsillan ja uudet uittojohteet.

 

Puutavaran nippuhinaus on etenemisnopeudeltaan hitain kuljetusmuoto, mutta samalla se on kuitenkin ylivoimaisesti tehokkain suurille puumäärille. Yhdellä hinauslautalla liikkuu parhaimmillaan neljä sataa (400) rekkakuormallista puuta. Lautta etenee kahden kilometrin tuntivauhdilla. Lautan, vetovaijerin ja hinaajan muodostaman yhdistelmän kokonaispituus on parhaimmillaan toista kilometriä.

upm-metsä-tukinuitto.jpg

Uitto on ympäristöystävällinen kuljetusmuoto mutta on samalla myös puutavaran varastointikeino.

 

Eri kuljetusmuodot eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan tarjoavat vaihtoehtoja, kun haetaan turvallisinta, kannattavinta ja ympäristöä vähiten kuormittavaa ratkaisua vaihteleviin kuljetustarpeisiin.

— Luonnon kunnioittaminen vaatii pieniä virtoja, joista lähtee rakentumaan isompia virtoja. Tarvitaan vastuullista toimintaa ja pelisääntöjä, mutta ennen kaikkea oikeaa asennetta. Silloin se onnistuu, Korhonen uskoo.



Artikkeli on kirjoitettu Biofore-lehden 1/2019 Parasta reittiä perille -juttua hyödyntäen.

Lue, miten metsätyö on muuttunut 1900-luvun puolivälistä tähän päivään

Metsätyö ennen ja nyt
Wiki | 07/27/2017 05:42:36 | 2 min

Metsätyö ennen ja nyt

Lue lisää
Näin puu talvehtii
Artikkeli | 2 min

Näin puu talvehtii

Lue lisää
"Sertifiointi tuo metsätalouteen varmuutta"
Artikkeli | 7 min

"Sertifiointi tuo metsätalouteen varmuutta"

Lue lisää
Miten FSC®-sertifiointi näkyy hakkuukohteella?
Artikkeli | 7 min

Miten FSC®-sertifiointi näkyy hakkuukohteella?

Lue lisää