Nuori painaa sinisen pottiputken maahan ja avaa sen luukun. Toinen ottaa vyötäröllään olevasta vakasta kuusentaimen juuripaakkuineen ja laittaa sen putkeen. Putkesta taimi solahtaa maahan syntyneeseen koloon. Nykyajan metsänistutus ei vaadi kyykkimistä eikä kuopan kaivamista.
Mäkisellä ja epätasaisella palstalla hyppelehtii kumisaappaissa ja huomioliiveissä kymmenen nuorta. Taimet istutetaan muokattuun maahan, ja nuorten pitää astua laikulta eli hiekkakasalta toiselle.
- Varokaa, ettette astu suohon. Voitte upota vyötäröä myöten, varoittaa 4H-nuorisojärjestöä avustava freelancer Teppo ”Sipi” Kerkkä.
Myös toisen ryhmän edellisenä päivänä istuttamia kuusentaimia pitää varoa. Taimet on istutettu muutaman metrin päähän toisistaan, jottei metsästä kasva liian tiheää.
Bussi on hakenut nuoret Lahden keskustasta ja tuonut aamuyhdeksäksi metsään Orimattilassa. Neljän tunnin kesätyöstä tienaa 115 euroa.
Istutuspalsta muuttuu 10 vuodessa kuusimetsäksi
Sipi Kerkän mukana on hänen 19-vuotias poikansa Antti Kerkkä, joka valmistui viime vuonna metsuriksi. Antti neuvoo muille istuttamista.
- Tämä on tosi simppeliä. Olin eilen pettynyt, kun se ei ollutkaan niin kauhean vaikeata, hänen isänsä sanoo ja naurahtaa.
Kun Sipi Kerkkä kysyy, onko kukaan nuorista ollut aiemmin istuttamassa, yksi käsi nousee ylös.
Tänään tehtävänä on istuttaa 1 500 taimea. Noin 15 sentin pituiset taimet ovat puolitoistavuotiaita. Ne ovat olleet syväjäädytyksessä ja otettu sulamaan viikko ennen istutusta.
Kerkkä ohjeistaa vakkaa kantavia laittamaan päähänsä suojalasit. Kaikki saavat käsiinsä nitriliinikäsineet, koska taimiin on sulatuksen aikana ruiskutettu hyönteismyrkkyä. Puuteollisuus tarvitsee eniten kuusen kuituja, joten istutukseen on valittu kuusentaimia.
- Kymmenen vuoden päästä nämä taimet ovat korkeampia kuin joulukuuset, Sipi Kerkkä sanoo.