Aurinko paistoi täydeltä terältä ja heti aukon laidalla vastaan iski touhukas pörinä, ininä ja surina. Mehiläiset, kimalaiset, itikat, paarmat, heinäsirkat ja muut öttiäiset olivat löytäneet aukon horsmat ja muut kukkivat kasvit. Oli mielenkiintoista nähdä, olivatko ne jaksaneet pörrätä mustikoiden kukinta-aikanakin vai oliko kylmä kevätkesä rajoittanut niiden liikkumista ja verottanut mustikkasatoa.
Viimevuotisessa mustikkapaikassani aukon laidassa näytti olevan taas marjoja. Varret eivät tosin nuokkuneet niiden painosta, mutta isoja mustia marjoja oli sen verran, että sain käteni ja suuni mustaksi. Näytti siltä, että muutama pölyttäjä oli ollut täällä hereillä kukinta-aikaankin. Maisteltuani marjoja ja todettuani ne hyviksi jatkoin matkaa.
Kiipesin rinnettä ylös ja iloitsin vatunraakileita nuokkuvista vadelmapuskaryhmistä. Tosin marjaraakileet näyttivät kovin pieniltä. Vettä ne ovat ainakin saaneet tarpeeksi, mutta lämpöä ei ehkä ole ollut riittävästi, jotta niistä olisi kehittynyt jo isojen mehevien vadelmien esiasteita. Viime vuonna tähän mennessä olin jo poiminutkin useita litroja kypsiä marjoja vanhasta tutusta vattupaikasta, sekin kävelymatkan päässä mökiltä. Pitää käydä tarkistamassa myös se.
Mäen päältä avautui hieno näköala auringossa välkehtivälle Saimaalle. Vähän harmittelin, että en ollut ottanut mukaan kahvitermaria. Maisema olisi ihanteellinen taukopaikkamaisema, mutta matkaa sinne on vain reilu sata metriä mökiltä, joten ei tullut mieleen ottaa eväitä mukaan. Hetken lepuutin silmiäni avarassa maisemassa ja annoin lämpimän metsän tuoksun virrata sieraimiini.
