Avoin mieli ja tutkittu tieto auttavat hakkuutavan valinnassa
Viime aikoina ei ole tarvinnut erityisemmin seurata metsäkeskustelua törmätäkseen debattiin eri metsänkasvatusmenetelmistä. Lähes jokaisella suomalaisella on jonkinlainen suhde metsään, joten ei ole ihme, että metsäkeskustelu näkyy ja kuuluu myös julkisuudessa.
Keskustelu käynnistyi ympäristöjärjestöjen avattua toukokuussa nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen avohakkuiden kieltämiseksi valtion mailla. Vaikka aloite on herättänyt vastustustakin, on ehdottoman tervetullutta, että metsäalan vallitsevia käytäntöjä kyseenalaistetaan ja herätellään pohtimaan vaihtoehtoja.
Jatkuvassa kasvatuksessa metsässä on monen ikäisiä ja kokoisia puita, joista poistetaan kerrallaan osa. Avohakkuuta ei tehdä, vaan metsä säilyy aina jossain määrin peitteisenä. Vuodesta 2014 metsälaki on sallinut metsän kasvattamisen jatkuvapeitteisenä, mutta toistaiseksi melko harva metsänomistaja on tarttunut tilaisuuteen. Tähän syynä on osin tiedonpuute, mutta osansa on myös metsäalan syvään juurtuneilla perinteillä. Tasaikäisrakenteisen metsän kasvatus ja uudistaminen aukkohakkuulla osataan ja sen vaikutukset tunnetaan, siksi menetelmän käyttöä on helppo metsäammattilaisen suositella ja metsänomistajan toivoa.
Ennen kuin jatkuvaan kasvatukseen voitaisiin siirtyä huomattavasti laajemmin, tarvitaan lisää pitkän aikavälin tutkimustietoa menetelmän vaikutuksista. Tällä hetkellä esimerkiksi kaikkia siihen liittyviä riskejä metsätuhojen suhteen ei tunnisteta. Hidasteena on sekin, että suurin osa talousmetsistämme on tasaikäisrakenteista, eikä sellaisen muuttaminen jatkuvapeitteiseksi onnistu ilman pitkäjänteistä siihen tähtäävää metsänhoitoa.
Kumpi on parempi?
On usein kuultu väite, että jatkuva kasvatus olisi niin luonnon monimuotoisuuden kuin ilmastonkin kannalta perinteistä, jaksollista metsänkasvatusta parempi tapa. Asia ei ole kuitenkaan aivan niin yksinkertainen, vaan metsätalouden vaikutukset ovat monen tekijän summa.
Ensiksi on selvitettävä, onko kohteella kasvupaikkatyypin ja puustorakenteen puolesta edellytyksiä jatkuvalle kasvatukselle. Mikäli jo valmiiksi löytyy eri-ikäistä puustoa, on jatkuvaan kasvatukseen huomattavasti helpompi siirtyä. On myös harkittava eri kasvatustapojen etuja juuri kyseisellä kohteella. Aurinkoisella harjulla elävät, paahteessa viihtyvät lajit tuskin hyötyvät metsän pitämisestä peitteisenä, mutta jos ollaankin varjoisissa ja kosteissa oloissa, metsän pitäminen jatkuvapeitteisenä voi hyödyttää lajeja. Myös turvemaalla, missä puuston poisto ja sitä kautta pohjaveden pinnan tason nousu aiheuttaisi kasvihuonekaasupäästöjä maaperästä, voisi jatkuva kasvatus olla hyvä vaihtoehto.
Lohdullinen tieto metsänomistajalle on se, että oli kasvatustapa mikä hyvänsä, on metsän taloudellinen hyödyntäminen ja luontoarvojen ylläpitäminen sovitettavissa yhteen – se on nykyaikaisen metsätalouden lähtökohta. Valitsipa metsänomistaja kasvatustavaksi tasa- tai eri-ikäisrakenteisen kasvatuksen, tulee luontoarvojen turvaaminen kuitenkin varmistaa talousmetsän luonnonhoidon keinoin. Tärkeää on esimerkiksi säästää lehtipuuta sekä järeää ja kuollutta puustoa.
Metsänomistaja päättää, ammattilainen neuvoo
Päätöksen metsänsä käytöstä tekee metsänomistaja. Metsäammattilaisen tehtävänä puolestaan on tarjota metsänomistajalle tietoa valintojen tueksi ja kertoa, millaisin keinoin metsänomistaja voi tavoitteensa saavuttaa. Ammattitaitoinen metsäammattilainen kuuntelee metsänomistajaa herkällä korvalla ja osaa yhdistää metsänomistajan tavoitteet ja osaamisensa siten, että metsien käytön tavoitteet toteutuvat.
Jatkuva kasvatus ei ole oikotie onneen, vaan kaikissa menetelmissä on hyvät ja huonot puolensa. Olisi tärkeää, että niin metsäammattilaiset kuin metsänomistajatkin suhtautuisivat kasvatustavan valintaan avoimin mielin ja tietoon pohjautuen. Metsissämme olisi paljon jatkuvaan kasvatukseen soveltuvia kohteita ja menetelmän käyttöä meillä olisi kiistatta mahdollista lisätä.
Metsänomistajan kannattaa rohkeasti ottaa jatkuvan kasvatuksen vaihtoehto puheeksi, jos se omiin tavoitteisiin sopii, ja metsäammattilaisen puolestaan varmistaa, että hänellä on riittävä osaaminen neuvoa metsänomistajaa sopivan kasvatustavan valinnassa ja uskallus poiketa tarvittaessa totutusta. Julkiselta keskustelulta puolestaan toivoisi, että metsänomistajan valinnanvapautta kunnioitettaisiin eikä minkään menetelmän paremmuutta yksioikoisesti julistettaisi – puolin eikä toisin.