Oletko hoitanut sijoituksiasi?

03/28/2019 08:40:27

Suomessa on yli 600 000 metsänomistajaa, ja voidaankin todeta, että metsä on Suomen yleisin sijoitus. Metsänomistaja ei kuitenkaan välttämättä ole hankkinut metsää sijoitustarkoituksessa eivätkä kaikki ole ajatelleet metsän monipuolisia arvoja metsänomistajaksi ryhtyessään.

Osalle metsä on taloudellinen sijoitus, toiselle se on paikka virkistyä ja kolmannelle se voi merkitä jotakin muuta.

Metsänomistajilla on monipuolisia tavoitteita metsätilalleen, yleensä useampia kuin yksi. Näitä tavoitteita yhdistää se, että hoidettu metsä on kaikista tuottoisin, tavoitteista riippumatta. Metsien hoito parantaa metsätalouden kannattavuutta, kun puut pääsevät järeytymään ja kasvu suunnataan parhaimpiin puuyksilöihin.

Hoidettu metsä on tutkimusten mukaan myös paras hiilinielu, kun puiden elinvoimaa ylläpidetään antamalla niille tilaa kasvaa. Niin marjat kuin sienetkin viihtyvät hoidetussa metsässä, kuten myös riista. Hoitamalla metsiään metsänomistaja saa taloudellista hyötyä, parantaa metsän virkistysarvoa ja muita metsän tarjoamia palveluja.

Metsän hoitaminen ei edellytä kaikkien toimenpiteiden suunnittelua vain taloudellisen tuoton maksimoimiseksi. Tutkimusten mukaan metsänomistajilla on usein metsissään myös rauhoitettuja paikkoja, joissa viihdytään yksin tai yhdessä perheen kanssa. Näiden kohteiden hyötyjä voidaan lisätä suojelulla joko vapaaehtoisesti tai METSO-ohjelmassa, jossa metsänomistaja saa myös taloudellisen korvauksen menetetyistä hakkuutuloista.

Toisella kohteella puolestaan aktiivinen toiminta tuo parhaan hyödyn. Avohakkuun jälkeen oikea maanmuokkaus ja jalostetun siemenen käyttö lisäävät metsän tuottoa. Männyn jalostettu siemen tuottaa 1,5-kertaisesti ja koivun jopa 2-kertaisesti luonnonsiemeneen verrattuna. Metsänuudistamisessa kannattaakin valita jalostettu siemen aina, kun se on mahdollista. Näin metsä tuottaa tulevaisuudessa yhä enemmän puuta ja toimii tehokkaampana hiilinieluna. Kun jalostettuun siemeneen yhdistää oikea-aikaisen metsänhoidon, on metsänomistajan tulo taattu.

Halusi omistaja tai ei, tarjoavat metsät yhteiskunnalle ja koko maapallolle hyötyjä. Metsät sitovat ilman hiilidioksidia itseensä, puhdistavat vettä, tarjoavat virkistyspalveluita, säätelevät ilmastoa sekä tuottavat lääkkeitä, keruutuotteita ja mitä moninaisempia muita palveluita ihmiskunnan käyttöön, puuainesta unohtamatta. Näiden palveluiden jatkumoa voidaan parhaiten ylläpitää metsien hoidolla ja uudistamalla metsät tehokkaasti hakkuun jälkeen.

Suomessa voimme olla ylpeitä siitä, ettei metsätaloutemme aiheuta metsäkatoa, vaan päinvastoin. 1900-luvun alun harsintahakkuiden jäljet ovat edelleen nähtävissä metsissämme. Näiden kohteiden tehokas uudistaminen jalostetulla siemenellä lisää puuntuotosta merkittävästi. Myös muut metsänkäsittelymenetelmät, kuten jatkuva kasvatus, voivat olla hyviä tapoja metsien hoitoon. Olemassa oleva tutkimustieto vain on hyvin vähäistä, joten parhaiten niiden hyödyt saadaan käyttöön kokeilemalla niitä rohkeasti ja yhdistämällä ne metsänomistajan muihin tavoitteisiin.

Kun mietitään mitä metsälle kannattaa tehdä, on hyvä muistaa, että oikeaan aikaan tehdyt toimenpiteet takaavat parhaan tuloksen metsänomistajalle.

 

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Hämeen Sanomien Mielipidevieras-palstalla 21.3.2019.

Näin puu talvehtii
Artikkeli | 2 min

Näin puu talvehtii

Lue lisää
"Sertifiointi tuo metsätalouteen varmuutta"
Artikkeli | 7 min

"Sertifiointi tuo metsätalouteen varmuutta"

Lue lisää
Ensiharvennuksen tuotto näkyy metsänomistajan tilipussissa: Arvo nousee, kun metsää hoitaa
Artikkeli | 1 min

Ensiharvennuksen tuotto näkyy metsänomistajan tilipussissa: Arvo nousee, kun metsää hoitaa

Lue lisää