Hiilensidonta

Hiilensidonta on puiden tärkeä ilmastovaikutteinen ominaisuus. Puut sitovat hiiltä itseensä yhteyttämisessä, ja vähentävät siten kasvihuonekaasuja.

Kasvavat puut sitovat yhteyttämisprosessissaan ilmakehästä hiilidioksidia ja varastoivat sen sisältämän hiilen puuaineeseen. Yksi kuutiometri puuta sisältää noin 200 kg hiiltä. Puiden lisäksi hiiltä on sitoutuneena myös maaperään, pintakasvillisuuteen ja etenkin soiden turvekerrokseen.

Kestävää metsätaloutta harjoitettaessa metsiin sitoutuu vähintään yhtä paljon hiiltä kuin niistä luontaisesti ja hakkuiden johdosta poistuu. Suuri osa hakkuiden mukana poistuvasta hiilestä pysyy edelleen puutuotteisiin sitoutuneena poissa ilmakehästä. Esimerkiksi puurakennuksissa, huonekaluissa tai kirjoissa hiili voi olla varastoituneena kymmenien, jopa satojen vuosien ajan.

Puuperäisellä energian tuotannolla (esim. hakkuutähteet, käytöstä poistetut puutuotteet) voidaan korvata fossiilista energian tuotantoa, jonka aiheuttamien hiilipäästöjen sitomisessa menisi miljoonia vuosia. Metsillä on siten myös tätä kautta hiiltä sitova ja hiilipäästöjä vähentävä vaikutus.

Tutustu UPM Metsän franchisingyrittäjiin Elinaan ja Sauliin
Artikkeli | 9 min

Tutustu UPM Metsän franchisingyrittäjiin Elinaan ja Sauliin

Lue lisää
Uhanalaisten lajien suojelu – esimerkkejä lajeista ja niiden elinympäristöjen tärkeistä piirteistä
Artikkeli | 5 min

Uhanalaisten lajien suojelu – esimerkkejä lajeista ja niiden elinympäristöjen tärkeistä piirteistä

Lue lisää
Miten ALV-muutos vaikuttaa metsäverotukseen?
Artikkeli | 2 min

Miten ALV-muutos vaikuttaa metsäverotukseen?

Lue lisää