Huhtikuussa voimaan astuva muutoksemme kuitupuun minimiläpimitassa kasvattaa jatkossa metsänomistaja-asiakkaidemme puukauppatuloa. Laskemme kuitupuun minimiläpimittaa puunkorjuussa kuusikuidun seitsemästä senttimetristä kuuteen ja männyn sekä koivun kuudesta senttimetristä viiteen niin uusissa kuin jo sovituissakin puukaupoissa.
”Muutos tarkoittaa puunkorjuussa sitä, että puun latvaosa hyödynnetään entistä tarkemmin. Ennen uusien mittojen käyttöönottoa halusimme varmistaa tarkasti, että myös prosessimme toimivat uusissa läpimitoissa niin, että mitään ei mene hukkaan, vaan kaikki puu päätyy korvaamaan fossiilisia raaka-aineita lopputuotteissa. Muutoksen vaikutuksia testattiin loppuvuonna 2023 ja alkuvuonna 2024 tekemällä useita koeajoja sellu- ja paperitehtaillamme”, kertoo UPM Metsän yksityispuukaupan johtaja Janne Kiiliäinen.
Uusi minimiläpimitta otetaan käyttöön UPM:llä 8. huhtikuuta alkaen. Tämä muutos koskee myös jo tehtyjä metsänhakkuusopimuksia, joiden puut ovat vielä korjaamatta.
”Sellukuitupuun minimilatvaläpimitan laskeminen kuudesta viiteen senttiin tuottaa hakkuutavasta riippuen laskennallisesti hiukan yli tai hiukan alle 1 m3/ha lisää ainespuuta. Suhteellinen lisäys on alle prosentista vajaaseen neljään prosenttiin. Vaikutus on suurin ensiharvennuksessa”, summaa Kiiliäinen.
”Tänä vuonna meillä on suuret odotukset puukauppaan, ja läpimittamuutos tukee hyvin näitä odotuksia. Suomen metsät kasvavat aiempaa enemmän, ja tämän kasvun turvaamiseksi on niissä tehtävä suunnitelmallisia toimenpiteitä”, Kiiliäinen jatkaa.
Lisätietoja antavat:
Janne Kiiliäinen, UPM Metsä, johtaja, yksityispuukauppa, puh. 040 840 8501