Vinkit myrskytuhojen raivaukseen – katso video

Myrskytuhojen raivauksessa täytyy ottaa huomioon erityisesti turvallisuus. Konkeloiden ja muiden tuulenkaatojen sahaamisessa täytyy noudattaa varovaisuutta ja metsään ei kannata mennä yksin. Katso videolta vinkit myrskytuhojen raivaukseen.

 

Myrskytuhot aiheuttavat metsänomistajalle päänvaivaa. Kaatunutkaan runko ei kuitenkaan ole hyödytön, kunhan myrskyyn reagoi riittävän nopeasti.

Kesällä myrskykaatoihin on syytä reagoida mahdollisimman pian. Puu lähtee silloin pilaantumaan huomattavasti nopeammin kuin kylmillä talvikeleillä – yleensä jo muutamassa viikossa. Pakkanen puolestaan suojaa puuta pilaantumiselta. Myrskytuhoja arvioidessa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, miten puut ovat kaatuneet.

”Jos puu menee rungosta poikki, pilaantuu se erittäin nopeasti. Juurineen kaatunut puu saa sen sijaan maasta ravinteita vielä kaatuneenakin”, kertoo UPM:n metsäasiantuntija Mikko Pirilä.

Myrskytuhot aiheuttavat metsänomistajalle laatutappioita, mutta omaisuutta voi turvata tekemällä järkeviä valintoja.

”Metsävakuutus ja vakiintunut kumppanuus ovat hyviä lähtökohtia. UPM:n kumppanina metsänomistaja saa tuulikaadon jälkeen tarvittaessa puun nopeasti liikkeelle.”

Myrskyn jälkeen metsässä liikkumisen turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Runkoihin kasautuu kaatumisen jälkeen usein voimakasta jännitettä, joka saattaa laueta vaarallisesti rungolle kiivetessä tai jos puuta ryhtyy omin päin sahaamaan. Juuripaakkujen ja konkeloiden – eli tuulikadoissa nojalleen jääneiden puiden – lähistöllä on otettava huomioon romahtamisriski.

”Myrskytuhojen jälkeinen korjuu on metsätöistä vaarallisimpia. Voimat ja massat ovat näissä rungoissa suuria.”

Metsänomistajan muistilista myrskyjen varalle:

  1. Ennakoi myrskyn vahingot vakuutuksella ja kumppaniasiakkuudella.
  2. Ole selvillä tuhotilanteesta. Muista turvallisuus. Kysy metsäasiakasvastaavalta.
  3. Yhdistä myrskyvahinkojen korjuu muihin korjuutöihin.

 

Lue artikkeli kokonaisuudessaan Metsän henki 4/2019 -lehdestä.